Esittelyssä Flavor Brew -sarja

Flavor Brew -makusarja on suomalaista alkuperää ja pyrkii pureutumaan ikuisuusongelmaan, oikeasti hyvän kahvimaun löytämiseen! Perusajatuksena Flavor Brew -sarjassa on artesaanikahvila, josta löytyy paitsi maittavia kahviannoksia, myös virkistäviä omatekoisia, hieman vaihtelua tuovia limumakuja sekä pari makunystyröitä kiherryttävää jälkiruokamakua.

Hazelnut Divinity

Valkosuklaamokka hasselpähkinärouheella. Päällimmäisenä maussa tulee miellyttävä kahvi, jonka tumma makumaailma taittuu vienoon valkosuklaiseen makeuteen. Makeutta poistaa vahva pähkinäisyys, joka häivyttää kahvijuoman hienosti jälkimaussa taakseen. Todella koukuttava maku, joka yllättää joka kerta!

Mint Mocha

Minttumokka on kuin suoraan Starbucksin tiskiltä. Vahva espresso reilulla kermavaahdolla ja piparmintulla. Kevyt tumma suklaa jälkimaussa taittaa yhdessä mintun kanssa hyvin vahvasti Marianne-karkkien makumaailmaan ja suomalaisittain tätä voisikin kutsua Marianne -kahviksi! Sekä piparminttu että kahvi tunnetaan hieman karvaina makuina, mutta yhdessä suklaan ja kerman kanssa niistä on saatu tässä hämmästyttävän pehmeitä.

Vanilla Bean Latte

Kahvinelikon ehdottamasti maitopohjaisin kahvimaku, jossa on lisäksi hyvin luonnollista vaniljaa. Enemmänkin ihan murskattua vaniljatankoa kuin makeaa vanilliinia. Erittäin kevyt ja kestää runsastakin käyttöä pitkään ilman kyllästymistä, sillä kevyestä olemuksestaan huolimatta pohjalla hiipii miellyttävä espressokahvi. Pitäisi istua hienosti perinteistä maitokahvia nauttiville!

Caramel Latte

Kuvittele se kahvilaketjun valtavan kokoinen kahviannos, jossa pohjalla on pehmeää espressokahvia, päällä puoli litraa kuumennettua maitoa ja hatunna aimo annos kermavaahtoa, jonka päälle on tehty nättinä viiruna karamelliraitoja. Tämä on juuri se makea ja pehmeä kahviannos, joka piristää hieman synkempääkin päivää.

Ginger Apple Soda

Limumakujen ensimmäinen, samalla henkilökuntamme suosikki. Inkivääriä kulutetaan vuosi vuodelta enemmän ja esimerkiksi inkiväärioluet nostavat suosiotaan koko ajan. Tässä tuhti inkivääri on tasapainoitettu omenoilla, luoden erittäin virkistävän kokemuksen. Taustalla on häivähdys viileyttä, joka jättää entistä raikkaamman fiiliksen.

Inkivääri tuppaa yllättämään kerta toisensa jälkeen monimuotoisuudellaan ja hetken aikaa tätä käytettyään tuli mieleeni ajatus, saisikohan tätä tuplainkiväärillä seuraavaksi!

Forest Smoothie

Marjamaut eivät ole mikään uusi tuttavuus, mutta tämä yllättää erilaisuudellaan. Selkeä kuningatar marjojen joukossa on suomalainen puolukka, joka on taitettu makean puolelle mansikan ja mustikan voimin. Muitakin marjoja tässä varmaan on, mutta maku on niin tasapainoinen, että niitä on vaikea poimia. Makuna tämä on myös todella raikas annoksella kooladaa.

Cucumber Soda

Kummajaiset jatkuu, kurkkulimu? Miksei kukaan ole keksinyt tätä aikaisemmin? Tämä oikeasti maistuu raikkaalta vuoden ensimmäisiltä maistuvilta kurkuilta, joka on saanut hieman pirteyttä ja ryhtiä sekeästä limestä ja ilmeisimmin kiiwistä. Muidenkin limujen tapaan tässäkin on hieman raikkautta taustalla. Niin vihreä limu, että olo tuntui keveämmältä jo pelkästä ajatuksesta!

Lemon Lime Soda

Voimakas sitruunalimonadi makeutetulla limellä. Tästä tulee hyvin vahvasti mieleen perinteinen Mountain Dew -limu, josta ei kuitenkaan jää sokeriliemistä fiilistä suuhun kuten alkuperäisellä. Voimakas ja erittäin raikas! Mukavaksi yllätykseksi sitruuna ei ole sellainen karkkisitruuna, vaan maistuu ihan oikealta sitruunalta!

Cloudberry Cheesecake

Tymäkkä juustokakku keksipohjalla ja lakkahillokkeella. Juustokakku on yksi lempijälkiruoistani ja onneksi tämä toimii, sillä odotukset olivat korkealla! Ensimmäisenä suun valtaa miellyttävä selkeä juustokakkumainen maku vähän paksummalla keksipohjalla ja lakka tulee hienosti jälkimakuna. Odotin tämän olevan kovin makeaa, mutta onkin oikeastaan aika hyvä, makean puoleinen, mutta ei liian makea.

Flavor Brew’s Special

Maku, jonka voisi odottaa saavansa hienossa valkoliinaisessa ravintolassa jälkiruuaksi. Minulle tuli tästä heti mieleen pieni lasi, jonka pohjalla on keksimuruja, päällä Baileysistä tehtyä moussea ja loraus kinuskia päällä. Kenties vielä joku pieni suklaakoristelukin. Erittäin makea ja tummasävytteinen jälkiruokamaku, jota on kevennetty aimoannoksella kermaista fiilistä. Kevyt viskin kutittelu tuo reilusti mielenkiintoa tähän makuun!

Kaikki sarjan maut toimitetaan 10 ml pulloissa tyylikkääseen pahvikuoreen käärittynä. Suositeltu sekoitussuhde on 15%, mutta testissä maut tehtiin 60ml pulloon, jolloin sekoitusssuhde on ollut noin 16.6%. Kahvi ja jälkiruokamaut muuttuivat huomattavasti miellekkäämmiksi 2-3 päivän päästä sekoituksesta, kun taas limumaut tuntuivat toimivan heti käytettynä.

Hyödynnä pakettitarjous, jossa saat nämä 10 makua hintaan 50.00€ (säästät yli 20%).

Ostoskorisi on tyhjä

Käyttöehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 19.6.2017 alkaen.

Verkkokauppa

Aftertaster S.L (ESB93548592)
PL 7830
00002 HELSINKI
asiakaspalvelu@aftertaster.fi

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Paypal

Paypallin kautta voit maksaa tilauksesi maksukortilla tai Paypal -tililläsi olevilla varoilla. Maksu suoritetaan euroina (€)

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Aftertaster S.L (ESB93548592)
PL 7830
00002 HELSINKI
asiakaspalvelu@aftertaster.fi

tai sivun oikeassa alareunassa olevasta Messenger -ikkunasta.

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Pyydämme olemaan yhteydessä mikäli toimitus ei ole saapunut perille kahden (2) täyden viikon aikana.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Huomaathan, ettei avatuilla makutiiviste -tai pohjanestepulloilla ole palautusoikeutta!

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Avaa Messenger
1
Sulje Messenger
Moikka! Ja tervetuloa! Ole hyvä ja paina Aloita käynnistääksesi keskustelun asiakaspalvelun kanssa.

Aloita